lauantai 18. heinäkuuta 2015

Tarina Suolasillistä

Ajattelin naputella vähän pidemmän kaavan kautta Sillin pukuprojektista. Mä oon monesti ollut Asagin sidekick ja siksi olikin kiva tehdä se haastavampi puku silliparivaljakosta. Puvusta löytyi vain yksi promootiokuva, joten lähtökohdat olivat vähän kehnot. R.O.H.A.N.:ssa on runsaasti erilaisia armoreita, ja tässä kuvassa oleva armori oli sopivasti Pluion Secret Armor, eli pelatessa aivan mielettömän vaikea löydettävä. Aluksi jopa ajattelin pelaavani R.O.H.A.N:ia niin kauan, että onnistuisin saamaan itse kyseisen armorin. Onneksi en yrittänyt. Internetin ihmemaailmasta löytyi yksi pelaaja, joka oli onnistunut saamaan kyseisen armorisetin sattuman kautta kolmen vuoden (!) aktiivisen pelaamisen jälkeen. Ihana ihminen otti omasta hahmostaan joka kulmasta screencappeja ja lähetti mulle, ja sen jälkeen kaikki helpottui huomattavasti. Asagi löysi netistä myös jonkin taikaohjelman, jolla pystyin purkamaan tekstuureja suoraan pelistä; tällä tavoin eri kappaleiden suhteuttaminen toisiinsa oli helpompaa. Tästä tuli kuitenkin hieman ongelmia, sillä eihän tuollainen 2D-tekstuuri istu kenenkään päälle. Tehtiin sitten koekappaleita, hieman lisää koekappaleita ja sit vielä muutama koekappale.

Silli ja Sillin huikeat kintut. Ei oo mulla ihan samanlaisia.


Mietin kauan, mitkä työtavat ja materiaalit sopisivat Silliin parhaiten. Oon aina ollut puvuntekijänä teknisesti hyvin tarkka, mutta mun on vaikea kokeilla uusia, korkealentoisia ideoita tai työtapoja. Käytän mielelläni vanhoja, hyväksi havaittuja kikkoja ja pysyn aika tarkasti mukavuusalueellani. Varsinkin viime vuosien aikana tekemäni puvut ovat pukuompelun näkökulmasta hyvin tehtyjä, mutta niissä ei ehkä enää ole ollut kovin yllättäviä tai kekseliäitä ratkaisuja. Tässä on hyvät ja huonot puolensa, ja moni olisi tehnyt Sillin aivan eri tavalla kuin minä tein. Alusta asti oli selvää, että puvun materiaalit pohjautuisivat tekonahkaan eivätkä perinteisempiin proppimateriaaleihin, koska halusin puvusta mahdollisimman hyvin liikkuvan. Monet asiat tekisin tänä päivänä eri tavalla, mutta kokonaisuutena Silli on ollut huima oppimisprosessi.

Koko projekti lähti liikkeelle Sillin lantioarmorista. Tykkään aina aloittaa puvut suurimmista osista, koska silloin puku näyttää edistyvän nopeammin. Armori oli aika työläs, ja ajattelin, että tekemiseen saattaisi tuhrautua parikin kokonaista työpäivää. Kolme viikkoa myöhemmin lantioarmori oli edelleen keskeneräinen. Kaikki armorissa olevat kuviot on tikattu koneella ja lopuksi viimeistelty permanenttitussilla. Tekonahka-applikaatioiden reunat olivat vähän nuhjuisia, joten niiden viimeistelyyn kokeilin mustaa kynsilakkaa. Armoriin kuuluvat valkoiset läpikuultavat osiot tein sifongista. Sellaisenaan ohutta tekonahkaa ei voinut tikata, vaan jokainen tikattu kappale tuettiin paksummalla tekonahalla venymisen välttämiseksi. Lopuksi lantioarmorin vyötärölle piti vielä ommella muutama muotolaskos.

On siinä parit tikkaukset. Kuva: Tapio Matikainen

En ollut koskaan aiemmin tehnyt omilla mitoillani bodya. Ensimmäinen koekappale saikin kunnian olla elämän rumin vaatekappale. Jostain omituisesta syystä olin tehnyt koekappaleen ylijääneestä keltaisesta fleecestä. Body istui huonosti ja oli paikoitellen liian pieni ja näytin se päälläni ylipainoiselta pääsiäistipulta tai vaihtoehtoisesti köyhän miehen (todella köyhän) pornotähdeltä. Tästä on olemassa kuvamateriaalia, mutta se ei koskaan milloinkaan tule näkemään päivänvaloa.

No ei näyttänyt tältä.


Aluksi puvun pohjakankaana oli käytössä Asagin vanhan Scout-kankaan jämät. Ihan hieno kangas, mutta ei sopinut tähän hommaan joustamattomuuden vuoksi. Tein ensimmäisen version bodysta prinsessasaumoilla, mutta ei sekään auttanut. Tein bodyn ja puvun muut tummansiniset osat valmiiksi ja ne jäivät komeron nurkkaan kuukausiksi. Vuodenvaihteessa kävin Eurokankaassa ja löysin sieltä täydellisen, paksun tummansinisen lycran. Minuutin harkinnan jälkeen päätin tehdä kaikki aiemmin ompelemani osat uudelleen paremmasta kankaasta. Ylimääräinen vaiva kannatti, ja puku toimi uudella kankaalla paljon paremmin. Taas oli intoa jatkaa projektia.
Worblaa olin käyttänyt aiemmin pienemmissä jutuissa, mutta kokonaisen rintapanssarin tekeminen oli uutta. Worbla on kätevää tavaraa, mutta ei missään tapauksessa sovi kaikkiin käyttötarkoituksiin. Aluksi tein rinta- ja selkäpanssarin lisäksi Worblasta myös olkapanssarit sekä kauluksen. Sovituksessa armorit olivat epämukavia ja kolisivat toisiaan vasten koko ajan. Skitissä piti pystyä liikkumaan hyvin, joten armoritkin menivät uusiksi. Ainoastaan rinta- ja selkäarmori olivat lopuksi Worblaa, ja kaikki muu tikattua tekonahkaa, joka sai lisäryhtiä hattukovikkeesta.

Kiiltävä silliarmori. Kuva: Hanna Hyttinen

Sillikorvat jäivät vähän harmittamaan, koska olisin halunnut tehdä omat lateksikorvat, mutta se homma kaatui omaan mahdottomuuteensa. Ehkäpä mä vielä kokeilen tätä uudelleen. Lopulta korvat valmistuivat ohuesta softiksesta ja läpinäkyvästä muovikankaasta, jotka kiinnitettiin toisiinsa läpinäkyvällä silikonilla. Samaa tekniikkaa käytettiin myös selkäevässä. Lopputulos maalattiin akryyli- ja lasimaaleilla sekä koristeltiin kohovärillä. Mulla olisi ollut iholiimaa korvien kiinnittämistä varten, mutta koska Sillillä oli lacefront-peruukki ja sitä varten peruukkiteippiä, kokeilin kiinnittämistä teipillä. Pysyivät turhankin hyvin. :’D Lepatin korvien kanssa lauantai-iltana Sibbetalolta hotellille hirveässä tuulenmyräkässä. Korvien irrottaminen olikin sitten toinen tarina, ai hitto. Mutta jos kenellekään tulee eteen mitään iholle kiinnitettäviä härpäkkeitä, irtokorvia-, -neniä tai –päitä, niin peruukkiteipillä pysyy varmasti!

Eväni mun. Kuva: Emilia Lahtinen

Sillin korkkarit löysin jo aikaa sitten Tampereelta Kaunotar ja Kulkuri –second hand-putiikista parillakympillä. 15cm:n piikkikorot olivat yllättävän mukavat kävellä. Uusi tuttavuus oli lisäksi varpaiden suojaksi tarkoitetut balettipehmusteet: http://www.footlight.fi/jelly-toes-bun9106/tuote-134.html Cossikengät harvoin ovat niitä kaikkein mukavimpia, eli jos yhtään epäilyttää, niin moni tanssitarvikeliike kauppaa erilaisia balettitossuihin tarkoitettuja varvas- ja päkiäsuojia. Tää on ainakin kätevä tuote, eikä oo edes kertakäyttöinen. Samasta osoitteesta saa myös maailman parhaita sukkiksia.
Halusin Sillin kohdalla minimoida maskeeraamisen määrän, eli ompelin bodyyn siniset lahkeet ja tein kynsikkäisiin siniset sormenpäät. Hanskoihin liimasin irtokynnet (ja samalla myös hanskat omiin kynsiini, koska kynsiliima oli aika järeää tököttiä). Maskeerausta itsessään olisi kannattanut harjoitella enemmän, koska siihen tuhraantui hirveästi aikaa ja varjostukset jäivät melko pliisuiksi. Käytin maalailuun Kryolanin tavallista vesiliukoista sinistä ja valkoista ihoväriä ja huulipunana oli metallinsininen eyeliner. Kulmakoristeet olivat foliota.

Naaman korjailua sekä laiton alkoholimainos. Kuva: Matias Tukiainen

Mulla olisi ollut myös siniset mesh-piilarit, mutta menin tumpelona hukkaamaan ne juuri ennen conia (jo toistamiseen, eivätkä ole vieläkään paljastaneet olinpaikkaansa).
Sillin pääkotsa oli ehkäpä mun lempiosani koko puvusta. Tikkasin kotsan kasaan samalla tekniikalla kuin muutkin kappaleet, mutta tekonahkojen väliin heitin joskus taannoin Tallinnasta löytyneen heräteostoskankaan, eli superkiiltävää violettia vinyyliä. Sävy natsasi hyvin armorin violettiin lasimaaliin ja olin tosi iloinen voidessani käyttää noin törkeää kangasta johonkin oikeaan käyttötarkoitukseen.
Sillin kaavoittaminen oli kamala työrupeama, koska kaikki kappaleet piti kaavoittaa vähintään neljään kertaan (+ koekappaleet, mutta ei mennä siihen), koska applikoin kaikki kuviot suoraan kaavapaperin läpi, ja eihän tuollaisessa hommassa paljon todistusaineistoa jää. Jokainen kuvio toistui samanlaisena myös nurjalla puolella, ja oikominen ei tullut kysymykseen, eli taas tikattiin vähän lisää, reunustettiin kuvioita permanenttitussilla ja lakattiin kappaleiden reunoja.

Pääkotsa, korvat ja kaikkea muuta krääsää. Kuva: Hanna Hyttinen

Sillimela oli ensimmäinen EVA-foamista ja Worblasta tekemäni proppi. Ensimmäiseen versioon tein pohjan puupahvista ja yksityiskohtia paperclaysta vain huomatakseni, ettei lopputuloksesta tule läheskään niin tasainen kuin haluaisin. Taas koko homma uusiksi, ja tällä kertaa eri materiaaleilla. EVA-foamia en ollut käyttänyt koskaan aiemmin, ja sitä varten hankin halpisdremelin Clas Ohlsonilta. Propin karkeat muodot sai veisteltyä mattopuukolla, mutta sen jälkeen saikin dremelöidä tuntitolkulla. Askartelu aloitettiin anoppilassa omakotitalon takapihalla (jos teillä on mahdollisuus suorittaa dremelöintivaihe ulkona, tehkää hyvät ihmiset niin), mutta koska viiden tunnin session jälkeen homma ei ollut edes puolivälissä, hommaa piti jatkaa Helsingissä, ja tällä kertaa kylppärin lattialla. Suosittelen suurella lämmöllä hengityssuojainta, vaikka se parransänki onkin aika vekkuli. :c EVA-foamin ollessa riittävän tasainen, päällystin koko propin Worblalla. Lopputulos ei vieläkään ollut kovin tasainen, mutta oikeastaan rosoinen pinta teki sillimelaan kivan korallimaisen fiiliksen. Hups?
Siinäpä se olis. Kuva: Hanna Hyttinen

Tulipas päivitykselle mittaa. Tykkään itse lukea yksityiskohtaisia päivityksiä ja vertailla omia tekotapoja muiden omiin, joten ehkä joku toinen saa tästäkin jotain irti.

Kalannaama. Kuva: Kyuu Eturautti

Tätä on vähän kyselty, eli sanotaan nyt täälläkin, että Silli ei matkusta Lontooseen, vaan korkeintaan ensi vuoden Frostbiteen. Haaveilen lumisesta photoshootista, jos ensi talvelle nyt lunta saadaan. Mulla on uusi vekkuli skitti-idea ja sitä varten uusi hahmo, mutta odottelen vielä vahvistusta Lontoosta, onko valitsemallani hahmolla hyväksyttävää osallistua. Jännittävää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti