Viikonloppu meni tosiaan Desussa. Tästä tulee melkoinen wall
of text, mutta nää on mulle tärkeitä ja haluan varmasti palata näiden pariin
jälkikäteen, koska NIIN HIENOA. Ensin ajattelin lätistä esityspuolesta ja vähän
myöhemmin puvusta, koska voi apua miten pitkä projekti tää on ollut.
Alkuvuodesta tökin hieman erästä vanhaa puvunraatoa, joka
oli ollut kesken jo kolmisen (!) vuotta. Nopeimmat varmaan arvaavat, että
kyseessä oli sama rytökasa, josta laitoin aiemmin pari vanhaa in progress
–kuvaa. Ajattelin kokeilla, josko puku haluaisi tänä keväänä valmistua ja
laitoin deadlineksi huhtikuun lopun. Jutut etenivät hyvin ja heitin ilmon
sisään ECC-karsintoihin. Jokainen pidempään pukuillut hyyppä tietää, että ennen
conia toivoisi aina ylimääräistä viikkoa puvun viimeistelyä varten. Tää oli
oikea kovan onnen puku, jonka kohdalla kaikki jutut tuntuivat epäonnistuvan
koko ajan. Huhtikuun lopulla kaikki olikin jo hyvällä mallilla, mutta viimeiset
nepparit ommeltiin silti vasta Desu-perjantaina hotellilla. Hohhoi. Kannatti
varautua.
Tekeillä oli siis Female Dekan mmorpg-pelistä R.O.H.A.N.
Online. Puku oli itse asiassa ensin paricosplay Asagin kanssa, mutta koska jäin
koko ajan nysväämään yksityiskohtien kanssa, projekti siirtyi ja siirtyi.
Ajatus on tosin edelleen olemassa, ja Asagin pukukin on puoliksi valmis. Ehkäpä
me saataisiin ensi vuoden Frostbiteen fiini sillikaksikko, olisi aika hienoa
photoshootata noita lumihangessa!
Silliprojekti oli epätavallinen, sillä vaikka hahmo oli
paricosplayn muodossa päätettykin jo aiemmin, niin ECC-juttujen kehittely lähti
skitistä, ei hahmosta. Kuinka outoa ja kuinka jännittävä lähestymistapa!
Suomessahan cosplayskene on aikojen alusta asti ollut hyvin pukukeskeistä, ja
ihmiset ovat aina panostaneet mieluummin pukuun kuin esitykseen. Vasta viime
aikoina tässä on näkynyt jotain muutosta. Maailmalla asiat ovat useimmiten
aivan päinvastoin, ja kuuleman mukaan esim. Tanskassa pukuprojektit aloitetaankin
usein skitistä eikä hahmosta.
Toki asiat eivät ole mustavalkoisia, ja jokaisesta maasta
löytyy varmasti niin puku- kuin esityskeskeisiä harrastajia. Multa löytyy
pukuompelijan paperit ja vuosikausien ompelukokemus, joten on aika
luonnollista, että itselleni on luontevaa painottaa enemmän pukuun kuin
esitykseen. Oon aina ollut hirvittävän lavakammoinen ja ajatuskin
esiintymisestä yksin isolla lavalla on puistattava. Siksi olikin virkistävää lähestyä
cosplayta kokonaan erilaisesta näkövinkkelistä. Xenoblade-skittimme Asagin kanssa
oli kehno ja mietin Traconin jälkeen esiintymistä ja skittejä muutenkin.
Samalla tavalla ei voisi jatkaa ja halusin tehdä jotain erilaista. Usein
Suomessa nähtävät skitit ovat taisteluskittejä; suuri miekka, ylväs hahmo ja
näkymätön vihollinen. Taustalla on hurjaa musiikkia ja kliimaksin kohdalla
tehdään jokin hieno miekanheilautus. Tällaisiahan monet skitit ovat, ja olen
itsekin käyttänyt monesti samaa turvallista kaavaa. Olisi kiva saada yleisö
nauramaan, joten päätin näyttää keskaria jo niin monesti nähdyille kliseille.
Mmorpg-hahmoille on vaikeaa tehdä skittejä, koska voi olla,
että hahmolla ei ole luonnetta lainkaan ja kaikki mitä hahmosta saadaan irti,
keskittyy taistelutekniikoihin. Mmorpg:itä on lisäksi netti pullollaan, joten
kukaan yleisöstä ei tunnista juuri sitä sinun hienoa hahmoasi, eikä näin ollen
ymmärrä, mitä yrität kertoa monimutkaisilla draamakuvioilla. Niinpä oikeastaan
kaikki mitä mulla oli Sillin kanssa, oli soturin ulkonäkö ja hieno miekka.
Soturit ovat varmaan hurjia ja mättävät kaikkia turpaan, joten ehkä tällaisen
stereotypian voisi heittää johonkin muuhun ympäristöön. Telkkarista puskevasta
roskasta joka toinen on nykyään kokkiohjelma, ja Hell’s Kitcheniä katsoessani
viimein sytytti. Oon joskus taannoin katsellut Youtuben ihmemaailmasta sellaisia
taideteoksia kuin Black Metal Cookies ja VeganBlackMetalChef. Erityisesti
jälkimmäiseen kannattaa tutustua, on aika kipeää matskua. Tässä vaiheessa
alkoivat olla jo huippuelementit käsissä. Mopo meinasi vähän karata käsistä,
kun tajusin, että voisin käyttää taustanauhana Linkin Parkia, tuota kaikki
90-luvun lapsosten rakastamaa angstimusiikkia, jota on menestyksekkäästi
käytetty noin kymmenentuhannen masentavan AMV:n taustaörinänä (oikeasti tykkään
vanhasta Linkin Parkin tuotannosta hirveästi, siihen liittyy hurjasti
nostalgiaa). Sitten vain kaikki ideat exceliin ja hautumaan aivojen perukoille.
Suosittelen lämpimästi kaikille, sillä hyvätkin ideat paranevat entisestään,
kun ne kirjoittaa ylös ja mietiskelee niitä myöhemmin uudelleen. Silliskitti kehittyi
kuukausien aikana paljon ja kaikki pienet jipot lisättiin exceliin. Samalla
tuli karsittua joitain ei niin hyviä juttuja pois. Alun perin skittiin kuului
kaksi kananmunakennoa, jotka piti nuijia hajalle nyrkkiraudalla (<3), mutta
lavaharjoituksissa ylimääräiset jutut päätettiin jättää viime hetkellä pois.
R.O.H.A.N.:ssa Dekanien yksi taistelutekniikka on avata
kaksiteräinen miekka kahdeksi pienemmäksi miekaksi. Tämä oli juuri se tyhmä
teatraalinen miekkahömpötys, minkä halusin ottaa skittiin mukaan. Teippasin
toisen lyhyemmän miekan varteen muovisen vispilän; leivonnasta tuli aika paljon
dramaattisempaa. 8D
Miekkani on vatkulini. Kuva: Tytti Levänen.
Isi oli mun henkilökohtainen lavastevastaavani. Pienessä
kerrostalokaksiossa ei yllättäen ole tiloja suurten vanerilavasteiden
rakenteluun, joten otin koiran mukaan, hyppäsin junaan ja suuntasin
Pohjanmaalle. Iskä innostuikin rakentelusta ja yhdessä kasattiin mulle Uuni.
Halusin Uunista suuren ja uhkaavan, joten käytimme tummaa vaneria ja
rautakaupasta löytyi musta takorautainen ripa uuniluukkua varten. Silli oli
aivan täynnä juuri tällaisia, pieniä yksityiskohtia, ja sen takia ehkä
tykkäänkin siitä niin paljon. Uunin alareunaan tehtiin vielä erilliset lankut,
joihin kiinnitettiin pyörät, joten Uunin liikuttelu oli vaivatonta. Tässä
vaiheessa pakattiin keskeneräinen Uuni autotalliin odottelemaan matkaa
Helsinkiin ja palasin itse Lilin kanssa kotiin (Lili viihtyi mummolassa
erinomaisesti, vaikka saikin pahanpäiväisesti turpaansa meidän vanhemmalta
kissalta).
Lili on meitsin koira. Kuva: Mio Mäkijärvi.
Helsingissä odotteli uusi työurakka, sillä olin saanut
päähänpinttymän juuri tietynlaisesta kiviuunista; koko Uunin etuosa tulisi
päällystää pyöreillä softiskiekoilla. Jokainen pieni softiskiekko maalattiin ja
sävytettiin Uuniin sopivasti ja samalla ehdin katsoa Alien-boksin kolmesti
läpi. Lopputuloksesta tuli aika hieno! Uunin roudaaminen Lahteen olikin sitten
ihan toinen tarina, sillä tuon kokoluokan hökötystä ei junassa rahdata. Olen
paritkin kaljat pystyssä Katrille, joka lähti Lahdesta Helsinkiin kuskaamaan
mua ja Uunia. Lahdessa Uunin kasaaminen oli vielä oma hommansa, koska mukana
oli ainoastaan perusruuvari. Perjantain lavaharjoitukset olin onnistunut
missaamaan, joten mun ekat harjoitukset olivat vasta lauantaina.
Kaunein Uuni ja hurja leivontahetki. Kuva: Nyymix.
Parhain Mansi jeesasi mua taustanauhan kanssa ja sain
esitykseeni hienon alkuspiikin, jolla voisi alkaa hienompikin tarina.
Sisääntulo oli hirveän tärkeä osa esitystä, sillä se oli oikeastaan ainut
kohta, jossa pystyin tuomaan jotain alkuperäistä tietoa hahmosta yleisölle.
Perinteisesti saduissa asiat toistuvat kolmesti, joten päätin käyttää samaa
kikkaa omassakin esityksessäni; ensin kipattaisiin munat kulhoon, sitten
kaadetaan jauhot perään ja lopuksi sekoitetaan koko soosi ja isketään se
Uuniin. Skitit ovat usein liian pitkiä ja melkeinpä aina vähemmän on enemmän,
joten halusin pitää esityksen mahdollisimman simppelinä. Rauhallinen
taukomusiikki kakun paistumisen aikana oli ideana otettu suoraan Heavy Metal
Cookies –videolta, mutta luettavaksi lehdeksi löytyi onneksi tuore Kirkko & kaupunki, jonka moni oli ilokseni huomannut. :D Munakellon soidessa surkea
palanut kakku tuli uunista (pahvia, liisteriä ja spraymaalia, maailman kevyin
lavaproppi). Kirsikaksi kakun päälle (höhö) olin laittanut tummaa leipää, joten
valmiin kakun maistaminen lavalla onnistui oikeasti.
Kirkko & kaupunki. Kuva: Nyymix.
Skittiä oli mietitty paljon ja kuuntelin lyhyen
taustanauhani (01:57min) läpi viimeisen kuukauden aikana päivittäin lukuisia
kertoja. Tämä ehkä kertoo, kuinka paljon hermoilin esityksen takia. 8D
Lauantain lavaharjoitukset menivät pieleen aivan täysin ja hermot olivat
riekaleina, koska esitystä ei ollut voitu harjoitella Uunin kanssa.
Tekniikkapuoli pelasi onneksi hyvin, haluamani simppelit valokikkailut toimivat
ja savuakin saatiin lavalle. Parin harjoituskierroksen jälkeen Miro kävi vielä
tsemppaamassa mua ja antamassa viime hetken vinkit; pitää saada vihaa ja
energiaa esitykseen ja hauskaa täytyy olla. Esiintymisvuoroni koittaessa oloni
oli kuin pikkulinnulla, jota ollaan potkaisemassa pesästä alas. Jotenkin sain
itseni kasaan, ja esitys olikin paras, mitä olen koskaan vetänyt. Heittelin
tavaroita lavalla kuin heikkopäinen ja jauhopussin kohdalla onnistuin melkein kaatumaan.
Mua ei oo varmaan koskaan pelottanut niin hysteerisellä tavalla. 8D Kiitos ihan
hirveästi Aksulle assaroinnista Uunissa sekä kaikkia lukuisia mammoja, jotka
siivositte lavan mun jäljiltäni. <3
Nyt kyllä lähtee lapasesta. Kuva: Strikewell Photography.
Esityksen jälkeen vetäydyin backstagelle
chillailemaan. Mä olin vetänyt skittini niin hyvin kuin olisin ikinä missään
yhteydessä pystynyt, no regrets. Kisoja varten haluan tehdä aina niin hyvän puvun,
että menestyminen olisi mahdollista. Kolme vuotta saman projektin kanssa tekee
sut kuitenkin aika sokeaksi kaikille sun pukusi hyville puolille ja sä tiedät
tasan tarkkaan, missä kaikki virheet ovat ja mitä kaikkea voisi tehdä vielä
paremmin. Mulla ei oo sanoja, miten hyvältä ensimmäisen sijan saaminen juuri
tällä puvulla tuntui. Yksi kuva palkintojenjaosta kuitenkin tiivistää aika
hyvin fiilikset.
Onni. Kuva: Tytti Levänen.
<selfrant>Mä oon aina tottunut olemaan se porukan
lyhyin tyyppi, ja mun hahmoni ovat aina olleet söpöjä pitsityttösiä. Joskus
sitä kuitenkin haluaisi kokeilla jotain muuta, jos vain uskaltaisi. Silli ei
missään tapauksessa ollut mulle sopiva hahmo, en näytä lähimainkaan samalta ja
parhaimmillaankin lopputulos näyttää todennäköisesti melko pliisulta. Silli on
kuitenkin hirveästi sellaisia asioita, joita mä haluaisin olla. Mä olen ihan
hirveän onnellinen, että sain juuri tällä puvulla hirveästi hyvää palautetta
niin puvusta kuin esityksestäkin. Elän tällä kaikella mannalla monta kuukautta
eteenpäin ja säilytän nää kaikkia hienot asiat mun aarteinani.</selfrant>
Joten edelleen, ISO
KIITOS kaikille Desun tuomareille, yleisölle, matkan varrella mua tsempanneille
ja ehkäpä eniten Akille, joka on jaksanut potkia mua perseelle koko tän
projektin ajan. Ehkä tästä entrystä on myös iloa jollekin, joka askartelee oman
skittinsä kanssa.